Työryhmät ja komiteat
Jotkut hallituksen käsiteltäviksi tulevat asiat ovat vaikeammin ratkaistavissa kuin muut, ja ne on siksi valmisteltava perusteellisesti ennen kuin voidaan laatia esitys, jonka pohjalta valtiopäivät tekee päätöksen.
Tällaisia voivat olla laajakantoiset ratkaisut, jotka vaikuttavat Ruotsin yhteiskuntaan pitkäaikaisesti, tai pienemmät, mutta teknisesti mutkikkaat asiat.
Näissä tapauksissa hallitus voi asettaa erityisen työryhmän tai komitean tutkimaan asiaa. Työryhmän (työryhmän muodollinen nimitys on komitea) on toimittava hallituksen antamien komitean toimintaohjeiden mukaisesti. Toimintaohjeissa hallitus määrää komitean toiminnan linjaukset, muun muassa selvitettävän asian ja milloin työn on oltava valmis.
Kun selvitys on valmis, johtopäätökset kootaan raportiksi, josta käytetään nimitystä mietintö ja joka julkaistaan Valtion julkiset komiteanmietinnöt (SOU) -julkaisusarjassa.
Kun komitea on jättänyt mietinnön asiasta vastaavalle ministerille, se lähetetään lausuntokierrokselle, jolloin viranomaiset, etujärjestöt ja kansalaiset saavat tilaisuuden ilmaista mielipiteensä komitean johtopäätöksistä ennen kuin hallitus laatii varsinaisen esityksen.

